tiistai 10. huhtikuuta 2018

Afrikan-amerikkalaiset osa 3


"Täällä Kaliforniassa ei ole näkyvissä minkäänlaisia rajoituksia, tai mahdollisuuksia siitä, etteivätkö mustat voisi menestyä täällä." Näin kirjoitti afroamerikkalainen kirjanoppinut W. E. B. DuBois käytyään ensimmäisen kerran Missisipin takana vuonna 1913. Vaikka Dubois näin kirjoittikin, kaikille mustille mahdollisuudet menestyä lännessä eivät olleet näin yksinkertaisia. Vuosien 1889 – 1939 välillä 2522 mustaa, joukossa 50 naista, hirtettiin Yhdysvalloissa. Mutta paljon pahaa ennätti tapahtua jo aiemmin.

W. E. B. DuBois


Ensimmäinen afrikkalainen, jonka nimi mainitaan Uuden maailman historiallisessa kronikassa, oli orja nimeltä Stephen Dorantes, tai Estevan. Estevan toimi vuonna 1527 Espanjasta Uuteen maailmaan saapuneen purjelaivan kapteenin Andres Dorantesin palvelijana. Estevan ei ollut ainoa laivan afrikkalainen, mutta hänestä tuli ensimmäinen afrikkalainen tulokas, joka oli asunut sekä Euroopassa, että Uudessa maailmassa.

Estevan

Andres Dorantes

Vuonna 1539 kuvernööri Mendoza valitsi retkikunnan, jonka tarkoituksena oli löytää Cibolan kuuluisat aarteet, johtajaksi italialaisen papin, Marcos de Nizan. Estevan, joka tunsi alueen oli, looginen valinta hänen oppaakseen. Vaikka kukaan ei milloinkaan ole löytänyt Cibolan kultaisia kaupunkeja, on afrikkalainen opas Estevan juurtunut pysyvästi mukaan tähän legendaan.


Marcos de Niza

Ensimmäiset afrikanamerikkalaiset saapuivat länteen jo ensimmäisten tutkimusretkikuntien mukana ja heidän tiedetään saapuneen Los Angelesiin jo vuonna 1781. Kaliforniassa, ennen kultaryntäystä vuonna 1849, eleli vain joitakin englantia puhuvia mustia. Nämä olivat etupäässä karanneita merimiehiä tai turkismetsästäjien mukana tulleita entisiä orjia. Petre Ranne -niminen mustamies unohdetaan usein kun puhutaan Jedediah Smithistä, vaikka Ranne kulki hänen mukanaan Kaliforniaan.


Peter Rannen hautakivi

Jedediah Smith

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti