keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kansa, joka on surua tummempi. Afrikan-amerikkalaiset lännessä osa 8.

Vuonna 1859 viimeinen orjalaiva saapui lastissaan Alabamaan, Yhdysvalloissa. Niin ikään samana vuonna John Brown (orjuuden vastustaja) hirtettiin.


John Brown

Taiteilijan näkemyt John Brownin viimeisistä hetkistä

Myös vuonna 1859 Clara Brown-niminen mustanainen, joka oli juuri saanut ostettua itselleen vapauden, matkasi vankkurikaravaanissa yli tasankojen kohti Denveriä. Clara oli juuri täyttänyt 59 vuotta.

Clara Brown


Clara Brow oli vuosia aikaisemmin nähnyt kuinka hänen entinen isäntänsä oli myynyt hänen miehensä sekä lapsensa toiselle omistajalle. Nyt hän matkasi kohti Denveriä tavoitteenaan löytää kadonneet perheenjäsenensä. Kahdeksan viikkoa myöhemmin vaunut pysähtyivät länsi Denveriin.

Denver

Siellä Clara avusti Metodisti pappeja perustamaan alueelle ensimmäisen pyhäkoulun. Sieltä hänen matkansa jatkui Central Cityyn, josta Clara toivoi löytävänsä töitä, jotta saisi kerätyksi rahaa tarpeeksi ja ostaa perheensä vapaaksi, sitten kun löytäisi heidät. Clara avasi Central Cityssä pesulan, toimi sairaanhoitajana sekä organisoi kaupunkiin ensimmäisen pyhäkoulun. Hän ei kieltäytynyt auttamasta ketään, joka oli avun tarpeessa ja ansaitsi lopulta auttavaisuudellaan tuhansia dollareita,  sijoittamalla mm. kaivostoimintaan.

Central City

Kuvan nainen ei liity tarinaan


Kuvan pyhäkoululaiset eivät liity tarinaan

Sisällissodan päätyttyä hän turhaan koetti etsiä perhettään. Clara löysi kuitenkin 34 muuta sukulaistaan, jotka hän osti vapaaksi ja kuljetti preerian halki Denveriin. Clara Brown organisoi vuosien saatossa useita vankkurikaravaaneja, joilla hän kuljetti vapauteen päässeitä afroamerikkalaisia uuteen alkuun lännessä. Juuri ennen kuolemaansa Clara Brown löysi yhden tyttäristään.



Kuvat eivät liity tarinaan

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Osa 7.

Vuonna 1790 kahdeksantoista prosenttia Kalifornian väestöstä oli syntyperältään afrikkalaisia. Kun ensimmäiset 44 henkilöä (11 perhettä) perusti Los Angelesin, 26:lla heistä oli afrikkalaiset esi-isät.


Kun pennitön Meksikon-sodan veteraani James W. Marshall löysi Kaliforniasta kultaa vuonna 1848 Kalifornian väkiluku nousi pian huimiin lukuihin. Vuonna 1852 siellä asui jo yli 225,000 ihmistä, joista 100,000 oli kullankaivajia. Afroamerikkalaisia Kaliforniassa oli tuolloin noin 2000 ja kymmenen vuotta myöhemmin yli 4000.

James W. Marshall


Daniel Rogers oli yksi mustista "neljäyseistä" (forty-niners). Kun hän antoi 1000 dollaria kultana isännälleen, ostaakseen itsensä vapaaksi, isäntä piti kylmästi rahat itsellään, mutta kieltäytyi vapauttamasta Rogersia. Monien valkoisten isäntien painostuksesta Rogersin "massa" lopulta suostui vapauttamaan orjansa ja niin Daniel Rogers osti koko perheensä vapaaksi kultakentiltä saamillaan tuloilla. Yhtä hyvä onni ei ollut mustalle miehelle, joka tunnettiin vain nimellä Dick. Hän
löysi kultaa 1000 dollarin edestä, mutta menetti kaiken yhdessä illassa korttipöydässä ja lopulta tappoi itsensä.

Kuvan kullankaivaja ei liity tarinaan

Suurin osa mustista uudisasukkaista kuitenkin työskenteli muualla kuin kultavaltauksilla. Kaliforniassa oli vuonna 1854 kolme mustille tarkoitettua kirkkoa, kaksikerroksinen kulttuurikeskus, jossa oli 800 kirjaa käsittävä kirjasto ja lukusali. Sisällissodan päättyessä Kaliforniaan oli syntynyt kolme mustille suunnattu sanomalehteä. Ne kaikki olivat erittäin hienosti taitettuja ja niissä korostettiin kansalaisoikeus- ajattelua.



"Poni-postissa"(Pony Express) ratsasti kaksi afroamerikkalaista. William Robinson kuljetti postia välillä, Stocton-Mines. Toinen poniratsumies George Monroe, oli mustankullankaivajan poika, josta myöhemmin tuli yksi Kalifornian kuuluisimmista postivaunukuskeista. Monroe valittiin ajamaan vaunuja kun presidentti Grant tuli tutustumiskäynnille Yosemite-laaksoon. George Monroesta tuli lopulta niin kuuluisa kuski, että reitti, jota hän ajoi, nimettiin lopulta hänen mukaansa.

William Robinson

George Monroe

Ulysses S. Grant

32-vuotias Biddy Mason niminen naisorja kulki Missisipiltä Kaliforniaan, seuraten isäntäänsä, joka tuli kultakentille noin 300 vankkuria käsittävässä letkassa. Biddyn tehtävänä matkalla oli huolehtia isäntänsä karjasta. Kun isäntä päätti palata takaisin kotiin orjiensa kanssa vuonna 1856, Biddyllä oli jo muita suunnitelmia. Hän sai vakuutettua paikallisen sheriffin tutkimaan vapautumistaan orjuudesta. Lopulta Biddy Mason kolmen tyttärensä kanssa vapautettiin orjuudesta. Rouva paiski kovasti hommia, teki onnistuneita sijoituksia ja ansaitsi itselleen ison maatilan.

Biddy Manson

Maatilastaan saaduilla tuloillaan hän teki lahjoituksia kouluille, kirkoille ja sairaaloille. Hän auttoi myös paikallisissa selleissä lojuvia aliravittuja mustia vankeja. Buddy Mason kuoli vuonna 1891 arvostettuna henkilönä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Afrikan-amerikkalaiset osa 6.

Kokeneet turkismetsästäjät käyttivät aina, jos se vain oli mahdollista, "neekereitä" neuvotteluissa intiaanien kanssa, sillä näillä oli rauhoittava vaikutus intiaaneihin. Mustat osallistuivat myös kaikilla osa-alueilla turkiskaupankäyntiin. Luultavasti kaksi kuuluisinta mustaa vuortenmiestä olivat Edward Rose sekä Jim Beckwourth.


Jim Beckwourth

"Rose tunsi koko helvetin intiaanimaan paremmin kuin kukaan toinen" - kenraali Atkinson.
"Hänellä oli teräksiset hermot ja yhdeksän henkeä" - Bernard De Voto

Henry Atkinson

Bernard De Voto


Edward Rose (?-1832–33 ) valkoisen kauppiaan ja cherokee/ afrikkalaisen-äidin poika toimi nuoruudessaan Missisipillä pahamaineisten merirosvojen joukossa. Luultavasti Rose pakeni lakia ja liittyi Manuel Lisan turkiskomppanian retkikuntaan Missourilla vuonna 1807. Retkikunnan palattua takaisin sivistyksen pariin Rose jäi asumaan Crow-intiaanin pariin. Hän opetteli heidän kielensä ja hänestä tuli yksi heimon päälliköistä.


Manuel Lisa

Crow-intiaaneja


Vuonna 1811 Wilson Price Hunt palkkasi Edward Rosen turkiskomppaniansa oppaaksi, kun hänen retkikunta vaelsi läpi Crow-maan, aina tyynelle valtamerelle saakka. Vuoden 1820 tienoilla Rose jätti Crow -heimon ja muutti asumaan Arikara -intiaanien pariin. Vuonna 1823 hän lähti Ashleyn retkikunnan mukana syvälle Arikara-intiaanien maahan. Kenraali Ashleyllä oli mukanaan tuolloin myös toinen kuuluisa tiedustelija, Jedediah Smith.

Wilson Price Hunt

William H. Ashley

Jedediah Smith

Edward Rose palasi lopulta takaisin ystäviensä crow-intiaanien pariin. Nyt nämä kutsuivat häntä nimellä "Leikattu nenä", sillä Rose oli saanut komean arven nenäänsä taistellessaan mustajalka-intiaanien kanssa. Varikset kutsuivat häntä myös nimellä "Viisi skalppia", sillä tuossa taistelussa Rose oli paljain käsin tappanut viisi mustajalka-soturia.
Edward Rosen kuolemasta on olemassa useita eri versioita, mutta luultavaa on, että hän kuoli vuonna 1832–33 yhdessä Hugh Glassin ja Menard-nimisen turkismetsästäjän, kun joukko Arikara-sotureita yllätti heidät, miesten ollessa juuri ylittämässä jäistä Yellowstone-jokea.

Hugh Glass


Jim Beckwourth (1800?-1866?) syntyi Virginiassa. Hänen isänsä oli irlantilainen aristokraatti ja äiti mulatti. Tämä patologinen valehtelija, kuten häntä monesti on kuvattu, kerkesi olla monessa paikassa. Beckwourth oli mukana kun kenraali Ashley miehineen vaelsi Kalliovuorille. Hän tappeli yhdessä Jedediah Smithin kanssa mustajalka-intiaaneja vastaan Cache-laaksossa vuonna 1825. Omien sanojensa mukaan hän palasi 1860-luvulla takaisin Crow-intiaanien pariin, ollen heimon päällikkö.

Jim Beckwourth

Jim Beckwourth oli naimisissa useita kertoja Crow-naisten kanssa. Kun Kaliforniasta löydettiin kultaa, Beckwourth suuntasi matkansa Sierralle. Monissa aikalaiskertomuksissa todetaan, että Beckwourth oli erinomainen luodikon, tomahawkin ja veitsen käsittelijä. Tämä valehtelija kertoi kerran tappaneensa yksin, paljain käsin 40–50 nuorta mustajalka-soturi. Luultavaa on, että tarina on täyttä puppua. Beckwourth toimi armeijan tiedustelijana, kolmannessa Seminole-sodassa, Floridassa, kenraali Zachary Taylorin joukoissa.

Zachary Taylor


Jim Beckwourhtin kuolemasta on olemassa erilaisia tulkintoja. Erään tarinan mukaan hänen oma heimonsa myrkytti hänet vuonna 1866, sillä intiaanit uskoivat, että Beckwourth oli tuonut heidän kyläänsä mukanaan isorokon.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Osa 5.


Useita afrikkalaisia oli mukana myös tutkimusmatkaaja John C. Fremontin kolmannella retkellä Mississippi–joen takana. Yksi heistä, Mifflin Gibbs, josta myöhemmin tuli liikemies, sanomalehden julkaisija sekä kansalaisoikeustaistelija Kalifornian kultaryntäyksen aikoina.

John C. Fremont

Milfflin Gibbs

Toinen Fremontin matkalla mukana ollut oli Saunders Jackson. Hän pestautui retkikuntaan, sillä hän tarvitsi 700 dollaria ostaakseen perheensä vapaaksi (minkä myöhemmin tekikin). Luultavasti kuitenkin kuuluisin Fremontin mustista kumppaneista oli, 18 – vuotias afrikkalainen Jacob Dodson, joka oli ollut Fremontin appiukon, Thomas Hart Bentin entinen palvelija. Tämä kookas ja erinomainen lasson sekä luodikon käsittelijä oli taistellut monissa taisteluissa yhdessä sekä Fremontin, että Kit Carsonin rinnalla.

Jacob Dodson

Thomas Hart Bent

Kit Carson ja John C. Fremont


Jean Baptiste Pointe de Sable, vuonna 1745 syntynyt, ranskalaisen merenkävijän sekä afrikkalaisen naisorjan poika oli melkoinen erikoisuus tuohon aikaan. Tämä Daniel Boonen ja päällikkö Pontiacin ystävä oli nimittäin saanut koulutuksensa Pariisissa. Hän ihaili Eurooppalaista taidetta ja oli laajalti tunnettu sekä pidetty niin valkoisten turkiskauppiaiden kuin intiaanienkin keskuudessa. Hän oli myös ensimmäisten muuttajien mukana, jotka saapuivat Chicagoon.

Jean Baptiste Pointe de Sable

Daniel Boone

Pontiac

Myöhemmin intiaanit ovat kertoneet, että ensimmäinen mies, joka tuli Chicagoon oli musta. Vuonna 1788 DuSable ja hänen intiaaninaisensa Catherine avioituivat. Liiton tuolloin sinetöi katollinen pappi nimeltä Cahokia. De Sable asusteli perheensä kanssa omalla maatilallaan Chicagossa. Hänellä oli siipikarjaa sekä myös oma mylly Erikoisuutenaan voidaan pitää sitä, että kodin seinille oli ripustettu 24 taulua, jotka olivat eurooppalaisten maalareiden tekemiä.


Jean Baptiste Pointe de Sablen patsas

torstai 12. huhtikuuta 2018

Osa 4.

Myös Cortezilla oli valloitusretkellään mukanaan afrikkalaisia vuonna 1519. Jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1902 Professori Richard R. Wright Jr. kirjoitti artikkelin ”Negro Companious of the Spanish Explores” American Anthropologist –julkaisuun ja väitti, että ensimmäiset afrikkalaiset saapuivat Amerikkaan jo vuonna 1619 ja että he myöhemmin omistivat maata Virginian Jamestownissa.

Herman Cortez

Richard R. Wright Jr

Vuonna 1919 musta amatöörihistorioitsija Delilah Beasley kirjoitti ”neekereiden” mukanaolosta Lännessä ”Negro Trailblazers of California”. Vaikka kirja oli puutteellinen ja niukka tiedoiltaan, se on silti tylysti unohdettu valkoisten historiankirjoissa.

Delilah Besley

Luultavasti jokainen koululainen Yhdysvalloissa tuntee Lewisin ja Clarkin sankariteot. Heidän tutkimusmatkansa kaukolänteen, jolloin retkikunta vietti Louisianan metsissä yli kaksi ja puoli vuotta.
Koululaiset luultavasti tuntevat myös tarinat shoshone naisesta, nimeltä Sacajawea, joka kuitenkin kaikesta kohusta huolimatta näytteli hyvin pientä roolia tuolla tutkimusretkellä. Yhdysvalloissa on pystytetty Sacajawean patsaita enemmän kuin yhdenkään toisen naisen.



Sacajawea

Mutta Clarkin musta palvelija York on unohdettu historiasta lähes kokonaan.York on liian kova kaveri unohdettavaksi.
Hän oli yli 6 jalkaa pitkä ja painoi toistasataa paunaa. Kerrotaan, että intiaanit tulivat kaukaa katsomaan tätä erikoista ilmestystä. York tietenkin otti kaiken hyödyn irti heistä. Hän mm. antoi heidän kostuttaa sormensa ja koettaa pystyisivätkö he pyyhkimään värin pois hänen ihostaan.

York


Kuitenkin Yorkin ansiot tutkimusretkellä eivät jääneet vain hänen suuren kokonsa tai ihonvärinsä varaan. York oli mestariuimari, erinomainen kalastaja sekä luodikon käsittelijä. Hän voitti myös nopeasti intiaaniheimojen luottamuksen ja ystävystyi heidän kanssaan. York toimi myös tulkkina yhdessä Sacajawean kanssa.


Kun retkikunta palasi takaisen St. Louisiin, Clark vapautti Yorkin. Tämä suurikokoinen afrikkalainen palasi välittömästi länteen, jossa hänestä tuli erään intiaaniheimon päällikkö. York löysi lopulta vapautensa, siellä missä hän oli kerran auttanut tutkimusretkikuntaa.